Kartanon logo

Kartanon on Pidä Saaristo Siistinä -järjestön pääyhteistyökumppani

Olemme tänäkin vuonna mukana Pidä Saaristo Siistinä ry:n toiminnassa ja mahdollistamme tekoja Suomen vesiluonnon hyvinvoinnin hyväksi.  Vuonna 2023 Kartanon lahjoitti järjestölle yhteensä 30 000 euroa. Lisäksi Kartanon organisoimien siivoustalkoiden avulla saatiin vesistöjen läheisyydestä korjattua pois lähes 5000 roskaa.

Kartanon ja Siisti Saaristoseikkailu yhteistyö
Jari Saario soutamassa

Kartanon kutsuu sinut osaksi Siistiä Saaristoseikkailua!

Kampanja käynnistyy toukokuussa ja kestää syyskuun loppuun saakka. Jokaisesta kampanja-aikana ostetusta Kartanon perunalastupussista lahjoitamme 3 senttiä Pidä Saaristo Siistinä ry:n toiminnan tukemiseksi. Lisäksi haastamme joukon vaikuttujia sekä sinut siivoustalkoisiin. 

MAALAISPERUNALASTUJA SAARISTOSTA

Kartanon perunalastuja on valmistettu jo vuodesta 1995. Nämä Taffelin maalaisperunalastut valmistetaan aina laadukkaasta suomalaisesta saaristolaisperunasta ja pilkotaan sekä paistetaan perinteitä kunnioittaen. Pidämme huolta, että maanläheinen, juuri oikean rapea tuntuma ja laadukas maku säilyy pellolta pussiin ja aina suomalaisten koteihin saakka. Hyödynnämme saariston suotuisia tuulia ja saamme tuotantoon tarvittavan sähköenergian omasta tuulivoimalastamme. Nykyisin nämä rakkaat Kartanon perunalastumme valmistetaan perunankuorista ja lehmänlannasta tuotetulla suomalaisella biokaasulla, jolloin samalla olemme pystyneet edistämään paikallista kiertotaloutta. Prosessista jäljelle jäänyt liete puhdistetaan takaisin maatalouteen ravinnerikkaaksi lannoitteeksi. Tehtaallamme on lisäksi oma vedenkierrätysjärjestelmä, jonka avulla pystymme kierrättämään perunoiden pesussa käytettyä vettä.

Kartanon perunat kuvitus

Raaka-aineena suomalaista laadukasta saaristolaisperunaa

Kartanon perunakattila kuvitus

Maalaisperunalastut paistetaan perinteitä kunnioittaen juuri sopivan rapeaksi

Kartanon tuulivoima kuvitus

Valmistukseen käytetty energia temmataan saariston lempeistä tuulista

Kartanon sipsimausteet kuvitus

Maku täydennetään laadukkailla ja luonnollisilla mausteilla

KARTANON PERUNALASTUT

Saariston kasvatit. Siivu suomalaista saaristolaisperunaa. Poimittu Ahvenanmaan viljavasta mullasta, pilkottu ja paistettu pienissä erissä. Pidetty huolta, että maanläheinen ja rouskuvan rapea peruna, päätyy laadukkaana ja ympäristön huomioon ottaen pellolta pussiin ja siitä suomalaisten koteihin. Jo yli 20 vuoden ajan.

Kartanon perunalastuja
Kartanon välipalat

KARTANON VÄLIPALAT

Kartanon Välipalat ovat rouskuvan ravitsevia ja terveellisiä päivän pelastajia, jotka kulkevat kätevästi kaikissa seikkailuissasi mukana. Nappaa seuraaville retkille reppuun mukaan pähkinäsekoitus erilaisilla marjoilla tai erilasilla hedelmillä.

KARTANON RESEPTIT

Kartanon perunalastut taipuvat myös reseptiikkaan! Katso täältä millaisia herkkuja voit rouskuvista sipseistä loihtia.

Kartanon caprese -reseptikuva

TUOTTEET

SEURAA KARTANON PERUNALASTUJA

@kartanonperunalastut

@kartanonperunalastut